sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ipanoiden nimet



Näitten julkistamista olen itse odotellut kuin kuuta nousevaa ja nyt kun sukupuolet on vihdoin varmat uskallan ne tännekin pistään - eli ne pikku-Innojen nimet! Selvisi tosiaan lopulta että kahdeksasta poikasesta ainoastaan 2 oli naaraita, loput uroksia. No, plussaa ne kaksi naarastakin :)

Alkaa jo kauhukakaroiden luonteetkin tässä pikku hiljaa erottua, mustat kirjavat on ne joukkion duracellit (siis pahimmat niistä), japsi uros on unelian, japsi naaras rohkea ja ruuan perään, mustat sit taas on alkaneet matkia Inna-äitiä eli nuolevat kovasti sormia ja osaavat jo odottaa pään silityksiä tästä palkaksi. Osa muksuista on jo keksineet häkin kaltereiden monipuolisuuden - ne kun ei pelkästään aitaa sitä omaa aluetta vaan toimivat myös erittäin kätevästi tikkaina kohti korkeuksia! Ja alas tullaa totta kai mätkähtäen katon tullessa vastaan ja sitten taas uudestaan. Aivot, tai pikemminkin niiden olemattomuus, on valitettavasti molempien vanhempien geeneissä...

Kuvissa siis 24 vuorokauden ikäiset muksut metsäretkeilemässä. Ja nyt kun asiasta on niin kovasti udeltu, niin vastaan ihan yleisestikin - ei, mulla ei ole hokkus pokkus -taikoja noitten yhteiskuvien ottamiseen. Salaisuus on näppäräsormiset kuvausavustajat :D


u. Oxford Circus, km japanilainen, varattu


n. Dollis Hill, km japanilainen kirjava, jää kotiin


n. Maida Vale, musta kirjava, varattu


u. Marble Arch, musta kirjava, vapaa


u. Arnos Grove, musta kirjava, vapaa


u. Theydon Bois, musta, vapaa


u. Brent Cross, musta, vapaa


u. Boston Manor, musta, vapaa

8 kommenttia:

  1. Oikeasti.. niin suloisia ♡

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Onpa siinä kauniita vauveleita.. Mutta tuo Maida Vale kiinnitti mun huomion, uskomattoman nätti pupu ja vielä melkeen samanlainen nenäkuvio kuin meidän edesmenneellä Saffe-pupulla.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tosi nätti ja reipas tyttö, pikku-duracell :3

      Poista
  3. Aivan mahtava pesue.
    Miten oletkin saanut kahdeksan kanin nassut samaan suuntaan, kun itse en meinaa saada edes sitä 3-5 ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kuin kiittää reipasta kuvausassistenttia jolla riitti työtä näitten kaikkien kaitsemisessa :D

      Poista